Suomi tukee Punaisen Ristin koronahoitokeskusta Jemenissä

Suomen Punainen Risti on ulkoministeriön vakiintunut humanitaarisen avustustyön kumppani ja yksi kuudesta kansalaisjärjestöstä, jolle tukea myönnetään. Tuki ohjataan Punaisen Ristin koronahoitokeskukseen Jemeniin. Keskus avattiin syyskuun alussa ja sen avulla varaudutaan koronatapausten lisääntymiseen maassa, jossa vain alle puolet terveyspalveluista on toiminnassa pitkään jatkuneen konfliktin vuoksi.

– Haluamme kiittää ulkoministeriötä tuesta, joka on meille erittäin tärkeä tässä maailmanlaajuisesti vaikeassa humanitaarisessa tilanteessa. Tuen avulla pystymme ylläpitämään Punaisen Ristin koronahoitokeskuksen toimintaa Adenin kaupungissa Jemenissä. Maassa on käynnissä maailman pahin humanitaarinen kriisi, jota koronaepidemia vaikeuttaa entisestään, kuvailee Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen katastrofiavun päällikkö Tiina Saarikoski.

 – Kansalaisjärjestöillä on tärkeä rooli humanitaarisessa avustustyössä. Koronaviruspandemia on entisestään korostanut niiden merkitystä, sanoo kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari.

 – Kansalaisjärjestöt tuntevat paikallisen toimintaympäristön hyvin. Ne pystyvät nopeasti ja tehokkaasti muokkaamaan käynnissä olevia hankkeitaan niin, että ne lievittävät myös pandemian aiheuttamaa hätää ja kärsimystä.

Ulkoministeriön myöntämän rahoituksen avulla suomalaisjärjestöt ja niiden paikalliset kumppanit muun muassa jakavat tietoa koronavirustartuntojen ehkäisemisestä, parantavat puhtaan veden saatavuutta, tarjoavat hoitoa koronapotilaille, vahvistavat yhteisöjen ruokaturvaa sekä tukevat peruskoulujen turvallista uudelleen avaamista. Avustustyöstä hyötyy yli 200 000 ihmistä Jemenissä, Ugandassa, Keniassa, Kongon demokraattisessa tasavallassa ja Zimbabwessa.