Suomen Punainen Risti avaa valtakunnallisen auttavan puhelimen

Auttava puhelin on soittajalle maksuton ja palvelu on suomeksi.  
 
- Auttavaan puhelimeen voi soittaa, kun haluaa jutella luottamuksellisesti mieltä painavista asioista tässä poikkeuksellisessa tilanteessa. Monella on huoli läheisistä, jatkuva kotona oleminen voi ahdistaa ja ihminen saattaa kokea yksinäisyyttä, sanoo Punaisen Ristin psykososiaalisen tuen suunnittelija Veli-Matti Ahtiainen.
 
Punainen Risti ja sen yhteistyökumppanit ovat havainneet, että keskusteluavulle on suuri tarve. 
 
- Auttavan puhelimen tarkoitus on vähentää kuormitusta viranomaisten ylläpitämissä neuvontapuhelimissa, sanoo Punaisen Ristin kotimaan valmiuden päällikkö Tuula Luoma
 
Punaisen Ristin auttava puhelin ei ole neuvontanumero. Jos soittaja tarvitsee esimerkiksi terveysneuvontaa tai apua mielenterveysongelmiin, hänet ohjataan toiseen palveluun. 
 
Punaiselle Ristille auttavan puhelimen käyttöönotto on tuttua monista aiemmista kriisitilanteista, mutta toimintatapa on uusi. Pari sataa vapaaehtoista vastaa puheluihin eri puolella Suomea.
 
- Tämä on ensimmäinen kerta, kun auttavan puhelimen vapaaehtoiset vastaavat soittoihin omista kodeistaan. Näin ei vaaranneta auttajien ja autettavien terveyttä, kertoo Punaisen Ristin Veli-Matti Ahtiainen.
 

Apua asiointiin ja ruoka-avun jakamiseen, tukea yksinäisille ja omaishoitajille 

 
Punainen Risti auttaa koronakriisissä eri puolilla maata tukemalla haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä. Vapaaehtoiset jakavat ruoka-apua ja antavat asiointiapua ikäihmisille sekä muille riskiryhmään kuuluville. Vapaaehtoisille on tuotettu ohjeet ja toimintamallit, joilla pyritään varmistamaan avun turvallisuus kaikille.
 
Tuhannet koulutetut ystävätoiminnan vapaaehtoiset ovat yhteydessä ystäväpareihinsa ympäri Suomea entistä aktiivisemmin puhelimitse ja muiden etäyhteyksien välityksellä. Valtakunnallista verkkokoulutusta on lisätty ja ystävätoimintaan koulutetaan uusia vapaaehtoisia. Punainen Risti tarjoaa verkossa tukea myös omaishoitajille. 
 
Yhteistyössä Mieli ry:n kanssa Punainen Risti tarjoaa nuorille tukea Sekasin-chatissa, jossa yhteydenottojen määrä on kasvanut viime viikkoina. Punaisen Ristin Nuorten turvatalot tukevat nuoria puhelimitse ja verkossa. Myös tilapäinen majoitus Nuorten turvatalossa on auki oireettomille nuorille tarpeen mukaan. 
 
Vapaaehtoiset tukevat koululaisia läksyjen tekemisessä etäläksyhelpeissä, ja verkossa on tarjolla Punaisen Ristin ilmaisia oppimateriaaleja.
 

Viranomaisten ohjeiden välittämistä, henkistä tukea verkossa ja tukea sairaaloille

Punainen Risti viestii aktiivisesti viranomaisten ohjeistuksista sosiaalisessa mediassa ja verkossa. Järjestö tuottaa muun muassa henkisen tuen ohjeita verkkoon kaikkien käytettäväksi. Punaisen Ristin vapaaehtoisia toimii myös viranomaisten puhelinpalveluissa.
Vapaaehtoiset jakavat Suomeen palaaville matkustajille tietoa koronaviruksesta Helsinki-Vantaan lentokentällä. Toiminnan tarkoituksena on varmistaa, että jokainen saa palatessaan tiedon karanteenista ja muista koronavirustoimista. 
 
Punainen Risti avustaa sairaaloita koronavirustilanteeseen varautumisessa toimittamalla sairaaloille Triage-yksiköitä. Yksiköiden avulla sairaalat saavat lisätilaa potilaiden hoidon kiireellisyyden arviointiin. Punaisella Ristillä on valmius toimittaa useita samanlaisia yksiköitä sairaaloihin ympäri Suomen.
 
Verenluovuttajia tarvitaan myös epidemian aikana. Toiminta on järjestetty niin, että verenluovutukset onnistuvat poikkeustilanteessa. Veripalvelutoimistot palvelevat ensisijaisesti ajanvarauksella, ja ajanvarausta on laajennettu myös verenluovutustilaisuuksiin. Verenluovutuspisteissä on käytössä korostetut hygienia- ja varotoimet. Lisätietoa osoitteesta: veripalvelu.fi
 
Tule osaksi auttamisen ketjua ja ilmoittaudu vapaaehtoiseksi Oma Punainen Ristissä: